Uutisia
SM-kisat Helsingissä 12.-13.5.
Joukkuevoimistelun SM-kilpailut kisattiin Helsingissä 12.-13.5.
JNV:n SM-joukkueet Lumo (12-14 -v.), Sole (14-16 -v.) ja Sirius (naisten sarja) olivat kaikki lauantain alkukilpailussa omien sarjojensa neljänsiä.
Sunnuntain finaalissa Lumo onnistui hienosti, ja paransi pisteitään lauantain alkukilpailuista sijoittuen lopulta koko kisan neljänneksi pistein 34,85 (alkukilpailu 17,33, finaali 17,55). Lisäksi joukkue sai onnistuneesta suorituksestaan elämysbonuksen. Myös Sole onnistui molempina kisapäivinä ja paransi pisteitään vielä finaalipäivänä alkukilpailun 15,85 pisteestä 16,10 pisteeseen sijoittuen kisan viidenneksi yhteispistein 31,95. JNV:n edustusjoukkue Sirius sai lauantain alkukilpailussa pisteitä 17,20 ja sunnuntain finaalissa 17,55 sijoittuen koko kilpailun neljänneksi yhteispistein 34,75. Siriuksen valmentajat olivat hieman harmissaan siitä, että joukkueen ohjelmamusiikki katkeili useaan otteeseen tärkeän kisasuorituksen aikana. Kisaohjelman teknisiin ja taiteellisiin osiin valmentajat kuitenkin olivat tyytyväisiä.
Lisää SM-kisojen tuloksista ja pisteistä PNV:n nettisivuilla: http://www.pnv.fi/sm-kisat/
Seitsemän mitalia aluekilpailuista
Sydän-Suomen joukkuevoimistelun aluekilpailut järjestettiin 31.3. Ylöjärvellä. JNV nappasi mitalit lähes kaikista sarjoista.
Kaikki JNV:n SM-sarjajoukkueet ottivat kilpailuissa vahvasti mitalisijat. 12-14-vuotiaiden sarjassa Lumo (16,22) sai pronssia vain niukalla 0,01 erolla hopeamitaliin. Hopeasijan sai Taika (YLI) ja kultamitalin otti Team Minetit (TV). Juniorien SM-sarjassa Sole (15,53) oli pronssisijalla ja naisten sarjassa Sirius (16,65) hopealla.
JNV nappasi mitaleja myös kaikista yli 12-vuotiaiden kilpasarjoista. 12-14-vuotiaiden sarjassa Aminit sijoittui kategoriaan A ja palkittiin kolmen parhaan joukossa. Myös Indra täydensi seuran edustusta tässä sarjassa sijoittuen kilpailun neljänneksi. 14-16-vuotiaiden sarjassa Viola jatkoi mitaliputkeaan hopeamitalein, Onegian (TV) viedessä kirkkaimman mitalin. Abeillet palkittiin 16-18-vuotiaiden sarjassa hopeamitalilla, ja Vaniljat voittivat naisten kilpasarjan aluemestaruuden.
Uudessa 10-12-vuotiaiden sarjassa JNV edusti neljällä joukkueella, joista Xsiia sijoittui upeasti kategoriaan 3, Eleida kategoriaan 5, sekä Amonet ja Limetit kategoriaan 6.
Kaikki tulokset löytyvät täältä.
Sunnuntaina kilpailtiin lasten asema-tapahtumassa, jossa alle 10-vuotiaiden joukkueet Beliatta, Celer, Cimer, Citius, Caramella, Limet ja Limonet tekivät hienoja suorituksia ja palkittiin jumppakoulumitalein.
Onnea upeista sijoituksista!
Vaniljat ja Viola avasivat kilpailukautensa menestyksekkäästi
JNV:n yli 14-vuotiaiden kilpasarjan joukkueet (Abeillet, Anix, Vaniljat, Viola) aloittivat kisakautensa Mäntsälän Mustan Kissan Cupissa 24.3. Vaniljat hurmasivat yleisöä Filippa Suokon upealla koreografialla napaten voiton yli 16-vuotiaiden sarjasta pistein 21,00. Ohjelma sai myös bonuksen mieleenpainuvasta kokonaisuudesta. Mitaleista käytiin hyvin tiukkaa taistoa usean kärkijoukkueen kanssa, ja hopealle sijoittui Hiukkaset (TTNV) ja pronssille Pinja (TapVo).
Tänä keväänä 14-16-vuotiaiden sarjaan noussut Viola aloitti kisakautensa vahvasti saavuttaen heti kaksi mitalia. Joukkue urakoi intiaaniaiheisella ohjelmallaan ensin lauantaina Mäntsälässä hopeasijan (pisteet 18,16) ja sunnuntaina Espoo Cupissa ensimmäisen sijan (pisteet 19,46). Sunnuntain suorituksesta Viola lisäksi bonuksen mieleenpainuvasta kokonaisuudesta.
Onnea Vaniljoille, Violalle sekä muille mitalisteille!
Tulokset
MKC Kilpasarja 14-16-vuotiaat
SIJA JOUKKUE TV AV EXE YHT
1 HyVoLi / Heleet 4,53 4,50 10,00 19,03
2 JNV / Viola 4,46 4,40 9,30 18,16
3 TV / Onegia 4,60 3,75 9,65 18,00
4 TapErä / Anfore 3,66 4,00 9,65 17,31
5 TuUL / Nefrit Ixia 4,53 3,15 9,00 16,68
6 FNV / Nefriitit 4,06 3,90 8,60 16,56
7 TapErä / Ambrosia 3,26 2,45 7,85 13,56
8 TuUL / Krysolit 2,00 1,50 5,50 9,00
MKC Kilpasarja yli 16-vuotiaat
SIJA JOUKKUE TV AV EXE YHT
1 JNV / Vaniljat 4,80 5,40 10,80 21,00
2 TTNV / Hiukkaset 4,86 4,83 10,53 20,22
3 TapVo / Pinja 4,46 4,93 10,80 20,19
4 NaVo/TuJy / Lillarit 4,46 5,23 9,60 19,29
4 KNV / Terra 4,46 4,33 10,50 19,29
6 VVS / Olivea 4,80 4,30 10,16 19,26
7 Vasamattaret / Kvartsit 4,46 4,76 9,66 18,88
8 LaTy / Lilium 4,26 4,00 9,70 17,96
9 TapErä / Diosa 4,46 2,96 9,46 16,88
10 SCV / Lydia 3,53 3,80 9,00 16,33
11 MänVo / Vivine 3,73 3,73 8,40 15,86
12 VVS / Capense 3,60 3,53 8,10 15,23
13 JNV / Abeillet 3,06 3,53 7,96 14,55
14 KuoNv /Andromeda 2,66 2,26 7,63 12,55
15 NaVo / Säteet 3,20 2,66 6,00 11,86
16 JNV / Anix 1,56 0,93 4,53 7,02
Espoo Cup 14-16-vuotiaat kilpasarja
Viola/ JNV 19,46
Blexia/ NJJ 19,41
Kvarkit/ OVO 19,21
Aava/ TapVo 18,16
Kvantit/ OVO 18,06
Onegia/ TV 17,62
Dodot K/ KNV 17,10
Stella/ VaVa 15,76
Meloda/ VVS 15,16
Andante/ SC Vantaa 15,01
Ixoria/ SVO 13,84
Diamant/ GGF 10,66
![]() |
Seuran kisakatselmuksessa intoa ja taitoa!
Seuran perinteinen kisakatselmus toi lavalle yli 200 joukkuevoimistelijaa ja aerobiccaria torstaina 22.3. Huhtaharjun koulun katsomo oli totutusti ääriään myöten täynnä kotijoukkoja ja kannustus oli sen mukaista.
Joukkuevoimistelumatolla nähtiin seuran joukkueiden koko kirjo: pienimpien hellyttäviä esityksiä ja jo aikuisten taidokkaita ja tunteikkaita tulkintoja. JNV:n huippujoukkueet ihastuttivat upeilla taidoillaan. Kilpa-aerobicin puolella nähtiin yhdeksän vauhdikasta ja ketterää esitystä. Näytöksen lopuksi koko JNV:n kilpailun ja valmennuksen toimialan urheilijat kerättiin perinteiseen yhteiskuvaan.
Joukkuevoimistelun maailmancup 17.-18.3.
Joukkuevoimistelun maailmancupin kolmas osakilpailu käydään Vantaalla 17.-18.3. Kilpailu on houkutellut mukaan kaikki maailman huippujoukkueet, sillä se toimii mc-pisteiden metsästyksen ohella tärkeänä etappina matkalla kohti huhtikuun lopun MM-kilpailuja. Keski-Suomella on Jyväskylän Naisvoimistelijoiden kautta kilpailuissa upea kahden joukkueen edustus.
Lauantain alkukilpailujen tulokset ovat nähtävissä täällä:
Suomalaiset mitalikamppailussa mukana!
Suomalaisjoukkueista maailmancupissa kilpailevat Olarin Voimistelijoiden OVO Team, Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaa, Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius sekä Tampereen Voimistelijoiden Minetit. Kilpailun ulkopuolella kilpailee Olarin Voimistelijoiden OVO Akatemia.
JNV:n Sirius sijoittui lauantain osakilpailussa sijalle 8. Taiteelliset pisteet jäivät harmillisesti liian alhaiseksi. Tunnelmat kisan jälkeen olivat kuitenkin ihan hyvät kommentoi Tarja R-J joukkueen valmentajista. Suoritus meni oikein hyvin. Taso on kova! Maakiintiön vuoksi finaalissa nähdään joka maasta vain 2 joukkuetta, näin ollen Sirius ei valitettavasti ole finaalissa mukana vaikka olikin tänään Suomen kolmanneksi paras joukkue ja jäi toiseksi tulleelle suomen joukkueelle Team Vantaalle vain -0.4 piste-erolla.
Mitalista kuitenkin kamppailee huomenna upeasti suomen joukkueista OVO Team joka on koko kilpailun neljännellä tilalla pistein 17.35
1. RUS/ Madonna 18.40
2. Bulgaria/ National Team 17.90
3. RUS/ Nebesa 17.60
4. FIN/ OVO-Team 17.35
Online-tulokset päivittyvät sunnuntain kilpailujen mittaan osoitteeseen: http://www.vantaanvoimisteluseura.fi/competitions-spring-2012/tulokset-results/online-results-sunday/
Caribia Cupin tuloksia 11.3.2012
Sunnuntaina 11.3. Turussa järjestetyssä Caribia Cupissa kisasivat JNV:n joukkueista Lumo (12-14 v.), Sole (14-16 v.) ja Sirius (yli 16-v.).
Lumo sijoittui oman sarjansa viidenneksi pistein 16,45. Valmentajat olivat kisan jälkeen tyytyväisiä suoritukseen muutamista pienistä tasapainovirheistä huolimatta.
Sole sijoittui intensiivisellä koreografiallaan 14-16 -sarjan viidenneksi pistein 15,70 - ja saavutti näin ollen kilpailupaikan junioreiden Challenge Cupin toiseen osakilpailuun Vantaalle 17.-18.3.
Sirius sijoittui upeasti kolmanneksi yli 16-vuotiaiden sarjassa pistein 17,00 ja kilpailee siis virallisella edustuspaikalla Suomen edustajana Vantaan World Cup -osakilpailussa ensi viikonloppuna. Joukkueen päävalmentaja Tarja Rasimus-Järvisen mukaan suoritus oli erittäin hyvä avaus tälle kisakaudelle.
Onnea Lumo, Sole ja Sirius!
Tuloksia Caribia Cupista:
12-14
1. Team Minetit 5,8 / 3,25 / 9,0 = 18,05
2. Team Siriukset 5,7 / 3,6 / 8,7 = 18,0 +0,1 idea
3. Varietee 5,8 / 3,15 / 8,2 = 17,15 -0,1 puku, +0,1 taitotaso
4. Daaliat 5,9 / 2,7 / 8,35 = 16,95
5. Lumo 5,6 / 3,0 / 7,85 = 16,45
6. Siriukset 99 5,7 / 2,6 / 7,85 = 16,15
7. Säteet 5,65 / 2,65 / 7,8 = 16,1
8. Siriukset 98 5,6 / 2,85 / 7,55 = 16,0
9. Xonox 5,65 / 2,5 / 7,65 = 15,8 -0,1 puku
10. Taika 5,55 / 2,9 / 7,3 = 15,75 -0,1 raja
11. SikSak 5,35 / 2,8 / 7,4 = 15,55
11. Mimosa 5,45 / 2,8 / 7,3 = 15,55
12. Adelie 5,4 / 2,5 / 7,5 = 15,4
13. Freyat jr. 5,05 / 2,6 / 7,5 = 15,15 -0,1 puku
13. Rosat 5,5 / 2,35 / 7,3 = 15,15
14. Agata 5,25 / 2,45 / 7,2 = 14,9
15. Silva 5,3 / 2,4 / 7,1 = 14,8
16. Evalon 5,1 / 2,25 / 7,0 = 15,35
17. Irena99 5,3 / 2,1 / 6,4 = 13,8
18. Odelle 5,4 / 2,15 / 6,1 = 13,65
19. Nemesia 4,7 / 1,85 / 6,15 = 12,7
20. Melina 4,75 / 1,8 / 5,7 = 12,25
14-16
1.OVO junior team magneetit 5,65 / 3,25 / 8,45 = 17,35
2. Team vantaa junior 5,55 / 3,25 / 8,25 = 17,0
3. Tähdettäret 5,4 / 3,25 / 8,15 = 16,8
4. Fionat97 5,05 / 3,03 / 8,0 = 16,1 -0,1 puku
5. Sole 5,1 / 2,85 / 7,75 = 15,70
6. Finett 4,55 / 2,55 / 7,45 = 14,55
7. Luna 4,7 / 2,75 / 6,5 = 13,95
8. Fionat98 4,3 / 2,3 / 6,8 = 13,4
9. Pegasos 4,6 / 1,95 / 6,65 = 13,2
10. Alfeia 4,25 / 2,15 / 6,35 = 12,75
11. Dalea 4,25 / 2,2 / 6,1 = 12,55
12. Dodot 4,2 / 2,2 / 5,9 = 12,3
yli 16v
1. OVO Team 5,7 / 3,75 / 9,15 = 18,6
+0,1 taiteellisuus & +0,1 taito-osat
2. Sanix 5,7 / 3,3 / 8,45 = 17,45
3. Sirius 5,4 / 3,35 / 8,25 = 17,00
4. Minetit 5,3 / 3,1 / 8,55 = 16,95
4. OVO akatemia 5,15 / 3,25 / 8,55 = 16,95
5. Team Turku 5,4 / 3,1 / 8,25 = 16,75
6. Gloria 5,3 / 3,05 / 8,35 = 16,7
7. Flex 5,2 / 2,75 / 7,4 = 15,35
8. LaRoseda 4,55 / 2,55 / 7,55 / 14,65
9. Element 4,75 / 2,45 / 7,4 = 14,6 -0,1 raja
10. Lilium 3,9 / 1,75 / 6,75 = 12,4
11. Point 3,8 / 1,85 / 6,25 = 11,9
![]() |
Vaniljat valittiin viemään tanssillista voimistelua maailmalle
Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Vaniljat-joukkue on valittu esittelemään tanssillista voimistelua heinäkuussa 2012 Liettuan Siauliaussa järjestettävään kansainväliseen harrastevoimistelutapahtumaan. Tapahtuman tavoitteena on vahvistaa eri maiden perinnelajien tunnettuutta ja ohjelman lajielta toivotaan vähintään 100 vuoden historiaa omassa maassaan.
Delegaation johtajana tapahtumaan matkustaa järjesöliikunnan päällikkö Eerika Laalo-Häikiö Kunto ry:stä. Suomen Kuntoliikuntaliitto on kansainvälisen harrasteliikuntajärjestö TAFISA:n jäsen ja Kunto tarjoaa jäsenyytensä kautta Voimisteluliiton seuran ryhmälle tämän osallistumismahdollisuuden.
(teksi Voimisteluliiton sivuilta)
![]() |
Sirius pääsi edustamaan Suomea Maailman Cupin kolmanteen osakilpailuun Vantaalle 16.-18.3.2012
3.3. 2012 A-rinkileirllä järjestetyn näytöksen jälkeen julkistettiin Suomen edustajat kolmanteen maailman cupin osakilpailuun Vantaalle. Nämä joukkueet ovat OVO-team, VVS, Sirius, Minetit ja OVO-akatemia. Virallisesti Suomen edustus kilpailussa on neljällä joukkueella, mutta Suomi saa ns. ylimääräisen joukkueen antamaan näyttönsä kilpailun ulkopuolella. OVO-team ja VVS valittiin suoraan virallisille kisapaikoille ja Sirius, Minetit sekä OVO-akatemia kilpailevat tulevana viikonloppuna 11.3. Caribia Cupissa Turussa kahdesta muusta virallisesta edustuspaikasta.Vantaan WC-kisa toimii suomalaisille karsintakilpailuna WC -finaaliin Varnaan, jonne lähtee viidestä Suomen joukkueesta neljä parasta.
Tietoa joukkuevoimistelusta ja sen harrastamisesta JNV:ssä
Kilpailun ja valmennuksen toimialan yleiset pelisäännöt ja toiminnan tavoitteet ovat nähtävissä JNV:n materiaalisalkussa. Tiistaina 20.9. järjestetyn vanhempainillan materiaalit löytyvät myös materiaalisalkusta.
Toivomme kaikkien voimistelijoiden vanhempien tutustuvan näihin sääntöihin.
![]() | ![]() |
![]() | ![]() |
Seuran valokuvaukset
26.-28.11. JNV:ssä organisoitiin valokuvaukset, joissa ehdittiin kuvata myös osa joukkuevoimistelijoistamme. Kiitokset malleina toimimisesta Lumon, Solen, Violan ja Siriuksen tytöille sekä muutamille pikkujumppareille! Kiitokset myös valmentajille, jotka olivat tehneet upeaa työtä ennakkovalmistelujen kanssa. Kuvaajana kuvauksissa toimi Ari Nurmela. Kuvauksien tuloksia voi käydä ihastelemassa JNV:n sivuilta, jonne kuvia päivitellään pikkuhiljaa.
Kisakatselmus 2.11.2011
JNV:n kilpailun ja valmennuksen toimialan kisakatselmus järjestettiin Huhtaharjun koululla keskiviikkona 2.11. klo 18:00 alkaen. Katselmuksessa nähtiin yhteensä 19 ihanaa joukkuevoimistelujoukkuetta esittämässä syyskauden kilpailuohjelmiaan. Näiden lisäksi kisakatselmuksessa nähtiin useita upeita kilpa-aerobiccareiden esityksiä. Kaiken kaikkiaan esityksiä nähtiin yli kolmekymmentä!
Kilpailun ja valmennuksen toimiala palkitsi ansioituneita toimijoita
Tiistaina 24.5. pidettyyn palkitsemistilaisuuteen kokoontui upea joukko voimistelijoita tukijoukkoineen. Cygnaeus-koulun auditorio täyttyi ääriään myöten seuraamaan voimistelijoiden palkitsemista. Kaikki pienten tyttöjen asemajoukkuelaiset saivat kaulaansa perinteiseti Jumppakoulu-mitalin, kun taas yli 10-vuotiaiden joukkueista ja kilpa-aerobic -ryhmistä palkittiin pokaalein Vuoden joukkuelaiset:
- Vuoden Minibiccari: Jenna Kokkonen
- Vuoden Alkeisbiccari: Ida Koivisto
- Vuoden Kilpa-aerobiccari: Salla Rasinmäki
- Vuoden Amone: Iida Vuorio
- Vuoden Indra: Sara Kuokkanen
- Vuoden Eleida: Leeni Säynäjäkangas
- Vuoden Amini: Jenna Viinikainen
- Vuoden Xsiia: Nea Nieminen
- Vuoden Delia: Henrika Petäjäjärvi
- Vuoden Viola: Roosa Kolehmainen
- Vuoden Viole: Inkeri Rouvinen
- Vuoden Lumo: Tuulia Ritsilä
- Vuoden Sole: Veera Hagman
- Vuoden Anix: Taija Telin
- Vuoden Abeille: Eeva Koskinen
- Vuoden Novus: Annika Pynnönen
- Vuoden Vanilja: Laura Mustonen
- Vuoden Sirius: Heini Hyvärinen
Jokainen JNV:n joukkue ja urheilija on tehnyt vuoden aikana kovasti töitä, joka näkyy huikeana kehityksenä niin kotisalilla kuin kilpailuareenoillakin. Tilaisuudessa palkittiin mestaruussarjan Sirius-joukkue pienellä mariskoolilla upeasta maailmancup -menestyksestä vuonna 2010. Maailmancupin viimeinen osakilpailu käytiin lokakuussa Saksan Paderbornissa, jossa Sirius sijoittui sekä viimeisen osakilpailun että kokonaiskilpailun kuudenneksi. Lisäksi kilpasarjan yli 16-vuotiaiden naisten joukkuetta, Vaniljoita muistettiin Iittalan Kivi-tuikkulyhydyillä kevään ja syksyn 2010 hopeasijoista sekä kevään 2011 kultamitalista.
Tilaisuudessa muistettiin myös loistavaa työtä tehneitä valmentajia ja joukkueenjohtajia ruusuin sekä palkittiin Pro Nuori Suomi -diplomein seuraavia erityisen ansioituneita toimijoita:
- Vuoden pikkuvoimistelija: Nea Huvila, Limet-joukkue
- Vuoden voimistelija: Laura Natunen, Sirius-joukkueen kapteeni
- Vuoden tulokasvalmentaja: Ida Hannola, Aminit-joukkueen valmentaja
- Vuoden seuratulokas: Saija Temonen, toimistosihteeri
- Vuoden seuratoiminnan kehittäjä: Opri Jokelainen, KiVa-tiimin jäsen, Caramella- ja Indra-joukkueiden valmentaja
- Vuoden kilpa-aerobic -toimijat: Silja Mäkelä ja Tuulia Kalliokoski
- Vuoden juniorivalmentaja: Maiju Pohjola, Amonet- ja Xsiia-joukkueiden valmentaja (palkittiin Veikkauksen ja Nuoren Suomen lahjoittamalla kiertopalkinnolla)
JNV:llä on yhteistyösopimus seuraavien K-ryhmään kuuluvien liikkeiden kanssa:
- Intersport megastore Tourula, kauppias Timo Vaskelainen
- Intersport Asema-aukio, kauppias Timo Vaskelainen
- Mustapörssi Jätti Jyväskylä, kauppias Mikko Laurikainen
- K-rauta Palokka, kauppias Jussi Perälä
- Citymarket Seppälä, ruokakauppias Vesa Nurminen
- Citymarket Keljo, ruokakauppias Jari Hakala.
Tämä tarkoittaa seurallemme suurta etua varainhankintaan. Keskittämällä ostoksesi yllä mainittuihin liikkeisiin kerrytät seurallemme bonusta, joka käytetään välinehankintoihin ja urheilijoiden tukemiseen.
![]() |
JNV:n kisakatselmus 30.3. 2011., mukana yhteensä 28 kilpa-aerobickareiden ja joukkuevoimistelijoitten esitystä.
![]() Urheilijat esillä |
![]() |
![]() Voimisteluliito pj. Kirsti Partanen, JyVo:n valmentaja Mika Holopainen ja JyVo:n pj. Teppo Kalaja |
Voimistelun SM-kilpailujen ensimmäinen lehdistötilaisuus pidettiin 15.3. Monitoimitalolla. Mukana Laura Härkösen johdattelemassa tilaisuudessa olivat Voimisteluliiton puheenjohtaja Kirsti Partanen, järjestelytoimikunta puheenjohtajansa Erkki Tervon johdolla sekä tietenkin järjestävien seurojen mitaliehdokkaat JyVon sakari Vekki, Eetu Lahti ja Jarkko Harju sekä JNV:n Sirius.
Sole ja Lumo Miss Valentine -kilpailuissa 10.-12.2.2011
|
|
Olga ja Alla Jyväskylässä 9.-10.1.11
Vierailevat valmentajat JNV:n mestaruussarjan joukkueiden treeneissä 9.-10.1.2011Olga Ponikarova ja Alla Borodina Sport Club Roxettesta vierailivat Jyväskylässä 9.-10.1. 2011. Olga ja Alla pitivät tunteja vanhimmille mestaruussarjan joukkueillemme: Siriukselle, Solelle ja Lumolle sekä yhden perustunnin Xsiialle, jonka sisältöä voivat soveltaen hyödyntää kaikki muutkin joukkueemme. Olga on arvostettu ja kokenut valmentaja Tulasta, Venäjältä ja on luotsannut useita MM-kilpailuissa kilpaillutta joukkuetta. JNV:n valmentajat seurasivat vierailevien huippuvalmentajiemme tunteja, joilla käytiin läpi niin jalkatyötä, liikkuvuutta, tekniikkaa kuin kilpailuohjelmiakin. Olgan ja Allan tunneilla tehtiin monipuolisesti erilaisia fyysisiä harjoitteita, joista saatiin taas hyviä ideoita tuleviin treeneihin. Lisäksi harjoiteltiin kevään ohjelmaa, ja saatiin vinkkejä sekä ohjelman koreografiaan että teknisten osien suorittamiseen. Kiitos vieraileville valmentajille hienosta leiristä! |
|
















