Vuosi 2011

Valmentaja Henni Takala

Tammikuu 2011: Valmentaja

Uuden vuoden kuukauden tyyppinä aloittaa oikea tehonainen, kahden kilpailulajin valmentaja sekä aktiivinen seuratoimija Henni Takala. Henni, 24 on lähtöisin Seinäjoelta, mutta muutti Jyväskylään opintojen perässä kesällä 2006. Tästä asti Henni on ollut mukana myös JNV:n toiminnassa. Henni opiskelee Jyväskylän yliopistossa liikuntabiologiaa, mikä tukeekin loistavasti hänen valmennustyötään. Tällä hetkellä Henni vastaa 14-16 -vuotiaiden mestaruussarjan joukkueen Solen ja 10-12 -vuotiaiden mestaruussarjan joukkueen Xsiian valmennuksesta sekä kilpa-aerobicin kisaryhmän valmentamisesta. Onneksi tukena tässä urakassa Hennillä on useita valmentajakavereita.

Valmentamisen lisäksi Henni on kuulunut kilpailun ja valmennuksen toimialatiimiin puolitoista vuotta. KiVa-tiimi vastaa JNV:n laajan valmennustoiminnan organisoinnista yhdessä toiminnanjohtajan sekä lasten ja nuorten voimisteluliikunnan kehittäjän kanssa. Toiminta keskittyy paljon esimerkiksi kilpailun ja valmennuksen toiminnan suunnitteluun sekä erilaisten tapahtumien järjestelyyn. Henni onkin vastannut jo kaksi vuotta itsenäisesti JNV:n joulunäytöksen suunnittelusta, ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta. Suuri kiitos tästä Hennille! Näytökset ovat olleet onnistuneita ja pidettyjä.

Henni kertoo, että joukkuevoimistelussa parasta on liikkeen pehmeys, virtaavuus ja siitä syntyvä kaunis kokonaisuus. Musiikin ja liikkeen yhdistyminen ja sitä kautta voimistelijoiden eläytyminen ohjelmaan on lajin parasta antia ja sen onnistuminen on hienoa nähdä omissa valmennettavissa. Kilpa-aerobicissa parasta on taas lajin vauhti ja korkea intensiteetti. Nopeaan musiikkiin suoritetut liikkeet ja sarjat saavat tekemisen näyttämään energiseltä ja sporttiselta. Lajien valmentamisessa parasta on nähdä omien urheilijoiden kehittyvän ja onnistuvan. ”Kun tietää, että on itse ollut mukana tekemässä sitä valtavaa työtä urheilijoiden tukena, on myös palkitsevaa nähdä työn tulokset”, Henni toteaa. Henni pitää myös uusien valmennuskikkojen ja -metodien kokeilemisesta, sillä onnistuessaan niillä saadaan kehitystä aikaan ja itsekin saa valmentaja hienoja onnistumisen elämyksiä, jotka ovat tärkeitä itse kullekin.

Vaikeimmaksi osaksi työssään Henni nimeää kummankin lajin äärimmäiset fyysiset vaatimukset ja niiden kehittämisen urheilijoilla. Haasteena on saada vaikeimmat ja fyysisimmätkin liikkeet näyttämään näyttämään helpolta eikä ilmaisu saa kärsiä haasteiden edessä. Joukkuevoimistelussa ekstrahaasteena on vielä joukkueena tekeminen ja yhdenaikaisuus. Valmennuksen suunnittelu vaatii valmentajalta paljon, koska on pakko miettiä tarkkaan, milloin ja miten kannattaa mitäkin fyysistä ominaisuutta kehittää, jotta saadaan aikaa mahdollisimman hyvä lopputulos. Kun fysiikka on kunnossa, tulevat liikkeetkin helpommaksi suorittaa teknisesti puhtaasti. Puhtaus tekee liikkeistä myös kaunista.

Henni kertoo, että hänen valmentajauransa on ollut koko ajan kantapään kautta oppimista. ”Aloitin valmentamisen Seinäjoella kun olin vasta 15-vuotias ja siinä iässä en aina ihan tiennyt miten asioita pitäisi oikeasti tehdä”, Henni kertoo. Onneksi koulutuksien ja käytännön kautta oppii paljon hyödyllistä ja tätä kautta Henni on kehittynyt valmentajana. Tulevaisuudessa Henni toivoisi edelleen kehittyvänsä, mutta myös joskus työllistyvänsä ammattivalmentajana.

Kuten yleensäkin, myös Hennille voimistelu on tarjonnut paljon huikeita kokemuksia ja rakkaita muistoja. Päällimmäisenä Henni muistaa tietysti itse voimistelijana saavuttaneensa SM-mitalit. Myös oman nuoruusvuosiensa joukkueen viimeisen kisakauden Henni muistaa elävästi. ”Kaikki tiesivät jo kevään alussa että tämä on viimeinen kausi, joten kaikki ne tunteet ja fiilikset, joita sen kevään aikana käytiin yhdessä joukkueena läpi ovat jääneet hyvin elävästi mieleen. Vaikka joukkueen lopettaminen on myös aika haikea jumppamuisto on se myös yksi parhaista”, Henni muistelee. Harrastuksen kautta Henni on päässyt myös reissaamaan: pikkutyttönä käytiin jumppaleireillä Virossa ja valmentajana Henni on käynyt kilpa-aerobiccareiden kanssan Englannissa kilpailemassa sekä Italiassa harjoittelemassa. Kahden joukkuevoimistelujoukkueen ja 20 kilpa-aerobicyksilön valmentaminen niin Jyväskylässä kuin Seinäjoellakin vie tehokkaasti Hennin aikaa, mutta tämän lisäksi Henni tykkää telkkarin katselemisestä, koiransa Zorron kanssa touhuilusta ja ihan vain oleilusta.

Emmi Lahtonen Novus-joukkueesta

Helmikuu 2011: Voimistelija
 

Helmikuun tyyppinä esittelemme voimistelijan Novus-joukkueesta. Novus on yli 16-vuotiaiden kilpasarjan joukkue, joka harjoittelee kolmesti viikossa. Joukkueen tytöt (naiset) ovat aloittaneet joukkuevoimisteluharrastuksen vasta teini-iässä, mutta ovat siitä huolimatta päässeet mukaan lajin imuun hienosti. Kuukauden tyyppi on 19-vuotias Emmi Lahtonen. Emmi on ollut mukana Novuksessa kolme vuotta, eli koko Novuksen historian ajan. Ennen voimistelu-uraansa Emmi harrasti tanssia Vaajakosken Kuohussa. Noina aikoina Emmi ihaili voimistelijoita ja halusi itsekin päästä voimistelemaan. Kun sitten JNV:n sivuilla ilmoitettiin, että uusille, innokkaille tytöille perustetaan joukkue, oli Emmi innolla mukana.

Emmin mielestä joukkuevoimistelussa kivointa on se, että saa voimistella yhdessä
kavereiden kanssa. Myös liikkeiden tekeminen tunteella ja eläytyminen musiikkiin antaa Emmille paljon voimaa ja nautintoa ja hän toivookin sen välittyvän myös yleisöön asti.

Vaikeimmaksi lajiin liittyväksi asiaksi Emmi nimeää itsekurin. Esimerkiksi venytellessä täytyy koko ajan painaa alemmas, vaikka venytys tuntuu kovasti. Kuitenkin venyttelystä saatava hyöty tulee pitää mielessä jatkuvasti ja komennettava itseään tekemään myös liikkuvuusharjoittelu kurinalaisesti. Kova motivaatio lajiin auttaa myös itsekurin ylläpitämiseen.

Lempiliikkeen nimeäminen on Emmille melkein mahdoton urakka, mutta nainen kertoo pitävänsä erilaisista taivutuksista ja ikkunavaa'asta. Parhaita voimisteluun liittyviä muistoja on niin paljon, että suosikin nimeäminen ei onnistu. Kisareissut ja esiintymiset nousevat tietysti ylitse muiden. Viime syksyiset välinemestaruuskilpailut Vaajakoskella olivat yksi tapahtuma ylitse muiden, kun sai kilpailla kotiyleisön edessä. Myös kesän 2010 Voimistelupäivät Turussa ovat jääneet mieleen, sillä kolmipäiväisen reissun aikana Novus ehti tutustua niin Turun kaupunkiin kuin muihinkin voimistelulajeihin. Myös joukkuehenki tiivistyi matkalla.
   
Tulevaisuudessa Emmin tavoite on jatkaa voimistelua niin pitkään kuin mahdollista. Emmi harrastaa voimistelun lisäksi myös tanssia ja jalkapalloa, joten liikuntaa elämässä riittää. Joukkuevoimistelussa kuitenkin ylitse muiden on kuitenkin se, että siinä pääsee esiintymään ja nauttimaan kilpailutunnelmasta.

Joukkueen valmentaja Anna Nurmi pitää Emmia Novuksen kantavana voimana. ”En voisi kuvitella Novusta, jossa ei olisi Emmiä ja hänen siskoaan Annaa”, valmentaja kertoo. Emmi ymmärtää helposti, miten koreografia tulee suorittaa ja osaa eläytyä niihin nopeasti. Tunne liikkeeseen ja tekemiseen löytyy luontevasti. Emmi on ehdottomasti luotu esiintymään ja kilpailuihin lähtö onkin niin Emmille kuin koko joukkueellekin suuri ilo ja nautinto. Kisalookin luominen on tärkeää ja Emmi fiilistelee aina täysillä uusien pukujen tekemisestä ja usein auttaa myös muita joukkuelaisia pukujen ompelemisessa. Emmi on harvoin poissa treeneistä ja harjoittelee aina täysillä. Valmentaja-Annan mielestä Emmi on ansainnut Kuukauden tyyppi -tittelinsä hienosti!

Aikuisten ohjaaja Kaisa Kentala

Maaliskuu 2011: Ohjaaja

Toimiston vietettyä ansaittua talvilomaa, palaa Kuukauden tyyppi -palstakin lomalta vasta aavistuksen myöhässä. Tässä kuussa esittelemme aikuisten ohjaajan, joka on innokas ja innostava ohjaaja ja pelastava enkeli monessa sijaistustapauksessa. Kyseessä on Kaisa Kentala. Kaisa muutti Jyväskylään Ylivieskasta vuonna 2003 opiskelemaan kasvatustieteitä. Vuonna 2006 Kaisa innostui jälleen ohjaamistyöstä ja aloitti JNV:ssä ensin lasten ohjaajana, josta hänellä oli jo aikaisempaa kokemusta Ylivieskassa, kasvattiseurassaan. Ohjaustyön lisäksi Kaisa aloitti kouluttautua aikuisten ohjaajaksi ja jatkoi tanssillisen voimistelun harrastustaan Kumina-ryhmässä.

Kaisan mielestä ohjaamisessa on mukavinta saada ihmiset liikkumaan ja nauttimaan sen tuomasta hyvästä olosta. Hän tuntee olevansa onnistunut ohjaajana, jos jumppareille jää tunnin jälkeen olo, että lihaksissa tuntuu ja muut asiat ovat jääneet hetkeksi taka-alalle. Kaisan tapana on haastaa jumppaajia ottamaan isompia painoja tai tekemään välillä miesten punnerruksia naisten punnerrusten sijaan. Jonkun tarttuessa näihin haasteisiin, ilahtuu Kaisa kovasti. Haasteellisinta ohjaamisessa on ottaa kaikki jumppaajat huomioon. ”JNV:n tunneilla käy ilahduttavan paljon eri ikäisiä ja eri kuntoisia ihmisiä. Toivon, että kaikki nauttisivat omasta taustastaan huolimatta täysillä tunneista tekien kuitenkin oman kunnon mukaan”, kertoo Kaisa.

Kaisan tavoitteena on suunnitella lihaskuntosarjoistaan mahdollisimman tehokkaita ja monipuolisia, jotta jokainen saisi puserrettua itsestään kaiken irti hänen tunneillaan. ”Minulla onkin tapana haastaa jumppaajat ylittämään tunneilla itsensä, ja kun he tarttuvat haasteisiini, tunnen onnistuneeni. Tällä tavoin tavoittelen myös sitä, että jumppaajat huomaisivat kehittyneensä kauden aikana”, Kaisa sanoo.

Usean JNV-vuoden aikana muistoja on kertynyt Kaisalle monia, mutta parhaat muistot liittyvät Kumina-ryhmän esiintymisiin. Yksi kohokohdista on ollut Itävallan Gymnaestada -matka vuonna 2007. Tämän vuoden heinäkuusta on varmasti myös tulossa ikimuistoinen, sillä silloin Kaisa lähtee yhdessä yli 80 muun JNV:läisen kanssa Gymnaestradaan Sveitsin Lausanneen.

Vapaa-ajallakaan Kaisan ei tarvitse tylsistyä, koska sen täyttävät treenaaminen, urheilun seuraaminen ja ystävät tottakai. Kestävyysurheilukärpänen on puraissut Kaisaa ja hän onkin osallistunut jo moneen massahiihto- ja juoksutapahtumaan, jotka kasvattavat kuntourheilijan motivaatiota. Lisäksi Kumina on harjoitellut jo syksystä 2010 saakka esityksiä Lausannea varten. Töitä Kaisa tekee Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella, ohjausalan koulutus- ja tutkimusyksikössä. Kasvatustieteilijänä Kaisa ei voi olla korostamatta myöskään kliseistä elinikäistä oppimista, joten hänen opintonsa ovat jatkuneet edelleen tutkinnon suorittamisen jälkeen avoimessa yliopistossa. Lähitulevaisuudessa naisen haaveissa siintävät vielä liikuntatieteen opinnot.

Ohjausuralla ei kukaan pysty välttämään kommelluksia ja Kaisa kertookin, että tunneilla käy useinkin niin, että ohjaajalla menevät sananmukaisesti senat sakaisin, jolloin jumppaajien on parempi seurata ohjaajan liikkeitä, eikä sanoja... ”Tekniikkakin voi joskus pettää ja olen joutunut mankan pettäessä melkein laulamaan tunnilla. Onneksi tätä ei ole sattunut kovin usein, jumppaajien onneksi”, Kaisa naureskelee lopuksi.

Kaisu ja Vintage-ryhmä

Huhtikuu 2011: Ohjaaja ja seura-aktiivi

Kuukauden tyyppi -palsta täyttää jo vuoden! Merkkipäivää juhlistavana tyyppinä esitellään pitkän JNV-aktiivihistorian omaava Kaisu Kuosmanen. Tällä hetkellä Kaisu ohjaa nuorten MixDance alkeet-/perusryhmää Vintagea. Hän myös toimii aktiivisesti nuorten tanssitoimialalla yrittäen viedä sitä eteenpäin yhdessä toimialavastaavan kanssa. Kaisun JNV-historia kattaa kuitenkin kaikenlaista seuratoimintaa ja Kaisu toteaakin, että JNV on ollut hänen elämänkaariseuransa. Kaisu on ollut seuran toiminnassa eri elämänvaiheissa eri tavoin mukana: Ensin 8-10 -vuotiaana joukkuevoimistelussa, sitten harrastetanssiryhmä Nikamassa, jossa tanssittiin nykytanssia. ”Se oli ihanaa aikaa. Reissut Svolin tapahtumiin olivat hauskoja ja jännittäviä kokemuksia ja ryhmähenki oli loistava”, Kaisu muistelee. 

Vuonna 2005 Kaisu pääsi hallitukseen mukaan ja hänet nimettiin nuorten toimialavastaavaksi. Nuorten toimialalla hän pääsi edustamaan JNV:tä mm. Nuoren Suomen sinettiristeilylle, järjestämään messuja ja leirejä, suunnittelemaan markkinointia sekä kehittämään toimintaa. Yhteensä Kaisu oli hallituksessa mukana kokonaiset kuusi vuotta ja pääsi sen kautta näkemään ja kokemaan kaikenlaista aina työnantajana toimimisesta verotukseen ja edustustoimintaan. Nämä kokemukset auttavat Kaisua omien sanojensa mukaan varmasti vielä tulevaisuudessa myös työelämässä. Hallitustyön lisäksi Kaisu on ohjannut eri tanssiryhmiä nyt n. 5-6 vuotta. Myös jumppatunnit jumppaajan näkökulmasta on koettu. ”Erityisesti viime kesä meni Zumba- ja pumppitunneilla”, Kaisu kertoo.

Kaisu kertoo, että ohjaustyössä palkitsevinta on nähdä, kun tytöt oppivat uutta ja löytävät uusia kavereita. ”Tytöt kehittyvät sekä tanssiteknillisesti, mutta myös taiteellisesti. Teemme tällä hetkellä uutta koreografiaa, jonka suunnitteluun tytöt myös osallistuvat. Ideoita lentelee paljon ja hauskaa on”, Kaisu kertoo Vintage-ryhmän harjoituksista. Haasteellisimmaksi Kaisu nimeää sen, että koska MixDance tunneille tulee harrastajia erilaisilla tanssi- ja liikuntataustoilla, on välillä haastavaa tehdä kaikille tarpeeksi mielenkiintoista ja haastavaa toimintaa. Kaisu pyrkii tarjoamaan tanssiharrastuksen kautta ohjattavilleen samoja kokemuksia, joita hän itse sai nuorena tanssiryhmä Nikamassa. Vaikka tunneilla opetellaan tanssitekniikkaa viilaten välillä kauankin ja tehdään niitä tylsiä lihaskuntoliikkeitä, tulee tunneilla olla myös hauskaa, jotta harrastamisessa säilyy mielenkiinto. Nostalgisoidessaan parasta JNV-muistoa Kaisu kertoo sen olevan ehdottomasti Nikaman loppukonsertti ”Nikama Nikamalta”. Ryhmä hajosi harrastajien siirtyessä opiskelemaan muille paikkakunnille, joten nuoret naiset päättivät järjestää loppukonsertin, jossa esitettiin koreografioita matkan varrelta. ”Kiitos ohjaajillemme Annalle ja Niinalle sekä muille ryhmäläisille hienoista tanssimuistoista!”, Kaisu kiittelee.
 

Kuten lukija jo aikaisemmin on saattanut huomata, kyseessä on oikea tehonainen. Tällä hetkellä neidin opinnot tietojärjestelmätieteissä ovat loppusuoralla ja työpaikan haku edessä. Jos ei kaikki tämä vielä riitä, niin Kaisulla riittää vauhtia vielä muillekin harrastuksille: hän harrastaa kansantanssia Isottaret-ryhmässä ja uuden innostuksen myötä Kaisu on vastikään löytänyt oikean kunnon kohotuslajin lacrossen.

Lopuksi Kaisu vielä kertoo, että hän on nykyään blondi. ”Päätin koettaa uutta tyyliä ja nyt minua ei enää tunnisteta JNV:n tapahtumissa (pitkään olen tummahiuksisena ollut). Toisaalta en itsekään oikein meinaa itseäni tunnistaa ohimennen peilistä tai kuvasta”, Kaisu kertoo.

Siiri Vartiainen Sirius-joukkueesta

Toukokuu 2011: Kuukauden voimistelija
 

Toukokuun kuukauden tyypiksi valittiin Sirius-joukkueen Siiri Vartiainen. Sirius on JNV:n vanhin mestaruussarjassa kilpaileva joukkue ja tänä keväänä joukkue tavoittelee edustuspaikkaa joukkuevoimistelun MM-kilpailuihin. Joukkue on kokenut suuren kokoonpanomuutoksen kesällä 2010, kun JNV:n kaksi joukkuetta – Kidea ja Sirius – yhdistettiin yhdeksi joukkueeksi. Yhdistyminen on sujunut hienosti ja kahden joukkueen tytöt ovat sulautuneet tiiviiksi porukaksi.

Siiri, 17, on alunperin ”kotoisin” Kidea-joukkueesta ja edustaa näin ollen uuden Siriuksen nuorempaa sukupolvea. Siiri löysi rakkaan lajin isosiskonsa Tiinan (silloinen Vaniljoiden voimistelija, nykyinen Solen valmentaja) esimerkin kautta 10-vuotiaana. Tällöin joukkueen nimi oli Säteet, joka sittemmin muuttui Kideaksi ja siitä edelleen Siriukseksi. Siiri kertoo, että kilpaileminen tuli Säteiden kanssa heti tutuksi, sillä joukkue oli Siirin aloittaessa juuri siirtynyt 10-12 -vuotiaiden sarjaan. Siitä lähtien kilpailuja riittikin tasaiseen tahtiin joka vuosi. Joukkueen ensimmäiset kunnon meriitit tulivat vasta keväällä 2008, jolloin Kidea voitti hopeaa Tyttömestaruuskilpailuissa. Saman vuoden syksynä joukkue voitti vanneohjelmallaan kultaa kauden pääkilpailuissa.

Ensimmäinen kultainen SM-mitali tuli Siriukselle syksyllä 2009 ja Kidea voitti seuraavana keväänä sarjassaan pronssia. Yhdistymisen johdosta syksyllä 2010 joukkue ei kilpaillut Suomessa lainkaan. Joukkue käytti tuon ajan erilaisten lajiharjotteiden tekemiseen tulevaa kevättä varten. Syksyn aikana harjoiteltiin myös kevään 2011 kilpailuohjelma ”Sudenmorsian”. Joukkue kävi kuitenkin edustamassa niin JNV:tä kuin Suomeakin Saksan maailmancupin osakilpailuissa Kidean kevään 2010 ohjelmalla, jolla Sirius sijoittui kuudenneksi.

Joukkuevoimistelu ei ole kuitenkaan vain pelkkää tiukkaa treeniä ja kilpailemista, vaain myös esiintymisiä on riittänyt matkan varrella. ”Olemme esiintyneet monissa erilaisissa tapahtumissa esimerkiksi messuilla, erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja jopa kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolla”, Siiri kertoo. Seitsemän vuoden kilpaurheilu-uraan mahtuu luonnollisesti niin ihania onnistumisen ja ilon kokemuksia kuin myös isoja pettymyksiäkin. Joukkue harjoittelee viisi kertaa viikossa, 2-3 tuntia kerrallaan, joka asettaa tietysti välillä lukiolaiselle kiirettä ja painetta. Siiri kertookin, että oma jaksaminen on välillä mietityttänyt, niin kuin varmasti lähes kaikkia joukkuelaisia. Noistakin hetkistä ollaan onneksi päästy yli ja rakkaudesta lajiin on kummunnut taas uutta puhtia ja motivaatiota harjoitteluun. Muita harrastuksia neidon elämään ei oikein mahdu, mutta jaksaminen koulussa ja voimistelussa varmistuu parhaiten sillä, kun ylijäävällä vapaa-ajalla vain ”rentoillaan”, nähdäan kavereita, syödään hyvin ja katsellaan televisiota.

Siirin mielestä joukkuevoimistelussa parasta on se, kun voi liikkeiden kautta ilmaista itseään sekä erilaisia tunnetiloja ja kertoa tarinaa. Esiintyminen ja myös kilpaileminen on tämän lajin suola. Aina voi keksiä uutta ja kehittää itseään yhä paremmaksi. Hienointa on, kun pystyy tuottamaan yleisölle elämyksen ja ikään kuin imaisemaan sen ohjelman tarinaan mukaan. Vaikeinta lajissa on se, että saa omalta kohdaltaan kaikki asiat kuntoon omassa tekemisessä ohjelmassa: oikeaan aikaan eli oikealla laskulla, mahdollisimman hyvin sekä siististi ja vielä samalla ilmaisullisesti ja ohjelman tarinan huomioiden. Tämän jälkeen tuo kaikki pitää vielä saada toimimaan kaikilla voimistelijoilla yhtä aikaa. Välillä on rankkaa kun ohjelman harjoittelu on todella paljon pelkkää virheiden poiskarsimista, vaikka tietysti positiivista palautetta ja kehujakin tulee.

Lempiliikkeekseen Siiri nimeää sivutasapainon (kts. kuva!) tai tavallisen harpan. Niissä saa hyvin näytettyä liikkuvuutta ja oikean muodon/asennon. Ne onnistuvat Siiriltä jo melko hyvin monen vuoden kokemuksella, vaikkakin molemmissa on neidin sanojen mukaan vielä paljon parantamisen varaa. Tulevaisuudessa Siiri haluaa jatkaa voimistelua niin pitkään kuin se on mahdollista ja se tuntuu hyvältä. Halu kehittyä on kova ja aina on uutta opeteltavaa. Siksi tähän lajiin onkin niin vaikea kyllästyä!

Siirrymme nostalgisoimaan jumppamuistoja: Siiri kertoo, että vuoden 2007 Gymnaestrada on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Reissu suuntautui Itävallan Dornbirniin ja oli Siirin ensimmäinen ulkomaanmatka voimistelun puolesta. 13-vuotiaasta voimistelijasta reissu oli tosi iso juttu ja joukkueen kanssa matkustaminen oli uutta ja jännittävää! Esiintyminen isolle yleisölle ja kansainvälinen tunnelma oli mahtava! Sittemmin ulkomaanmatkoja onkin kertynyt useita: Kidean aikana joukkue kävi kahdesti Tartossa Miss Valentine -kilpailuissa ja kahdesti 14-16 -vuotiaiden Challenge Cupin osakilpailuissa Tallinnassa ja Espanjan Sant Cugatissa. Parhaaksi kilpailumuistoksi Siiri nimeää tuoreimmin muistissa olevan kokemuksen, eli huhtikuiset Voimistelun SM-kilpailut täällä Jyväskylässä. ”Tunnelma oli mahtava, kun kotiyleisö kannusti ja tiesi, että perhe ja kaverit olivat katsomassa!” Siiri muistelee. 

Kesäkuu 2011: Kirjanpitäjä Virpi

Kesäkuun kunniaksi esittelemme seuran oman ”tarkkamarkan”, Virpi Lambergin. Virpi on 43-vuotias neljän ihanan lapsen äiti. JNV:n tileistä Virpi on vastannut vuodesta 2008 saakka, jolloin JNV päätti siirtää ulkoistetun kirjanpitonsa jälleen omien seinien sisälle. JNV oli jo tuota ennen tullut tutuksi jo projekti- ja toimistosihteerin rooleista. Virpi toimi 90-vuotisjuhlavuoden aikana projektisihteerinä, ja tuohon vuoteen kuuluikin jos jonkinlaista projektia: oli SM-kilpailut, Gymnaestrada, juhlakulkue ja niin edelleen...

JNV:n toiminnasta Virpi ei tiennyt etukäteen muuta kuin sen, mitä oli mieheltään Pasilta kuullut: JNV on Jyväskylän suurimpia urheiluseuroja. Puolentoista vuoden sihteerin pestin jälkeen toiminta oli jo tutumpaa ja niinpä mahdollisuus jäädä tekemään kirjanpitoa seuralle, oli mielenkiintoinen. Kuten sananlaskukin sanoo, on alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Alussa hommat olivat vieraita, kokemus kirjanpidosta puuttui, joten maalaisjärjellä ja nopealla asioiden selvittämisellä oli pärjättävä. Virpi kutsuukin JNV:n kirjanpitoprojektia omaksi ”lisälapsekseen”, koska on luonut sen ihan alusta alkaen, joutunut kestämään sen teini-iän kiukuttelut ja ongelmakohdat. Parhaiksi asioiksi työssään Virpi nimeää sen vapauden. ”Teen töitä silloin kuin haluan, niin pitkään kuin haluan. Tietysti pidän huolen siitä, että asiat tulevat tehtyä ajallaan”, Virpi kertoo. Työkaverit ovat myös tärkeitä, ja toimistolla vahvistetaankin usein vatsalihaksia nauramalla vedet silmissä. Vaikka työ on itsenäistä, on kuitenkin tärkeää, että työilmapiiri on avoin ja iloinen.

Työsuhteen lisäksi Virpi on ollut miehensä Pasin kanssa jo ainakin kuusi kertaa mukana järjestämässä kilpailuja. Ikimuistoisimmaksi kisaksi Virpi nimeää hänen ihka ensimmäiset kilpailunsa, IFAGG:n 3. osakilpailun tammikuussa 2007, jolloin Virpi tunsi JNV:läisistä vain silloisen toiminnanjohtajan Katin ja Tarja Rasimus-Järvisen. Joukkueiden kysymykset menivät yli hilseen, mutta jotenkin nekin kisat saatiin läpi. Samana keväänä järjestettiin vielä SM-kilpailut, jotka sujuivat jo paljon paremmin. Virpi oli mukana alusta asti luomassa ilmoittautumisseurantataulukkoja ja hoitamassa kilpailuinfon tapahtuman aikana. Kisoista saatu positiivinen palaute monelta suunnalta tuntui hyvältä ja erityisen palkitsevalta ja motivoi järjestämään muitakin kilpailuja. Tähän mennessä muistoja kisatoimikunnista on jo kasapäin, eikä niiden erittely onnistukaan enää. Joka tapauksessa Virpi kiittelee JNV:n loistavaa ja osaavaa kisanjärjestelyporukkaa ja mahtavia talkoolaisia, joiden kanssa on upeaa tehdä tapahtumia.

Virpi asustelee Lievestuoreella perheensä kanssa ja on kuukauden verran käynyt JNV:n lisäksi osa-aikaisesti töissä myös Sitek-Palvelussa taloushallinnon assistenttina. Uusi työ tuo uusia haasteita ja mukavaa vaihtelua elämään. Harrastuksikseen Virpi nimeää oman bisneksensä, eli verkostomarkkinoinnin sekä puutarhanhoidon. Lukemisestakin Virpi pitää. Neljän lapsen äitinä Virpi on paljon mukana heidän kouluelämässään ja toimii vanhempaintoimikunnissa. Tällä hetkellä työn alla on myös oman vuosikurssin luokkakokouksen järjestäminen, eli kiirettä pitää vapaa-ajallakin!

Parasta JNV:ssä on Virpin mielestä monipuolinen tarjonta niin aikuisille kuin lapsillekin. Ehdottomaksi hyväksi puoleksi Virpi listaa myös hyvän yhteistyön ja mukavan porukan. Yksi hieno muisto yhteistyöstä ja mukavista hetkistä on 90-vuotisjuhlan gaalaillallinen. Illan aikana nähtiin juhlavaa ja herkkää ohjelmaa säestettynä hienolla musiikille (kiitokset Haapasalon Sarin bändille!). ”Kaikki se ihana huumori, iloisuus ja antaumuksellisuus, jota JNV:ltä löytyy, on aivan ainutlaatuista. Se on rikkaus, joka pitää säilyttää”, summaa Virpi lopuksi. 

Tarja tyttäriensä Tinjan ja Tuulian kanssa

Elokuu 2011: Lasten ja nuorten voimisteluliikunnan kehittäjä Tarja
 

Kuukauden tyyppi -palsta on ollut jo toista kertaa kesälomalla! Loman jälkeen toimiston väki on palaillut työpöytiensä ääreen ja tällä kertaa palstalla esitelläänkin yksi toimistolaisista, Tarja Pasanen, joka on ollut seurassa töissä syksystä 2009 saakka lasten ja nuorten voimisteluliikunnan kehittäjänä. Tarja pestattiin alunperin seuraan SLU:n ja Veikkauksen myöntämällä tuella, mutta toukokuussa 2011 kyseinen tukikausi päättyi. Tarja on ollut voimisteluihmisiä 46-vuotisen elämänsä ajan. Myös Tarjan kaksi tytärtä, Tuulia, 19 ja Tinja, 11, ovat saaneet jumppakärpäsen puraisun kenties jo äidinmaidosta.

Ensikosketuksen JNV:stä Tarja sai jumpparin äidin roolin kautta, kun Tuulia voimisteli Sirius-joukkueessa. Talkootyöt tulivat tutuiksi ja samalla aukenivat väylät aikuisten tuntien ohjaajaksi. Palkkatyö seurassa on osoittautunut mukavaksi, sillä kukapa ei tykkäisi työskennellä itsellensä tärkeän ja rakkaan asian parissa. Tarja on tehnyt nykyistä työtään vastaavia tehtäviä aikaisemmin kolmessa muussa eri voimisteluseurassa vapaaehtoisena, oman muun työn ohella. Tarja kiittää myös hyviä työolosuhteita: hyviä työvälineitä, toimistoa ja mukavia työkavereita. Hienoa on Tarjan mielestä myös kohdata työssä innokkaita valmentajia ja ohjaajia. ”On upeaa nähdä, kuinka JNV:ssä homma todellakin toimii!” Toiminnan kehittäminen yhdessä seuran johdon ja ohjaajien kanssa on palkitsevaa.

Tarja on niin vapaaehtoisena kuin palkattunakin työntekijänä ollut monen kilpailutapahtuman järjestelyissä mukana. Tarja on ylpeä monen muun JNV:läisen tavoin siitä, että Jyväskylässä osataan järjestää laadukkaista ja tyylikkäitä kilpailutapahtumia. Joukkueilta kuulee usein kehuja siitä, kuinka Jyväskylään on aina mukava tulla kilpailemaan, kun homma toimii. Tarja muistelee nauraen eräitä kilpailuja, jolloin hän vastasi salin koristelusta ja sopi Plantagenin kanssa yhteistyöstä silkkikukkien lainauksesta. Sali muistutti lähes viidakkoa ja roudarit vinoilivat kukkien määrästä. Pääasia kuitenkin oli, että sali näytti kauniilta! :)

Vuoden 2010 World Cup – ja Silver Leap -kilpailut ovat myös iskostuneet Tarjan mieleen. Kisat järjestettiin maaliskuussa, mutta tieto kilpailuista tuli seuralle vasta tammikuussa, kun alunperin isäntämaana toimiva Puola ilmoitti, ettei kykenekään järjestämään kilpailuja. Hommaa riitti muutenkin siis kovasti, mutta siitähän meinasi paniikki syntyä, kun kävi ilmi, että Jyväskylän hotelleissa ei ollut tilaa ulkomaisille vieraillemme. Näin ollen järjestimme majoituksen Himoksella. Kaikesta tohinasta huolimatta kisat sujuivat upeasti ja saimme niiden järjestelyistä suurta kiitosta. Kisaporukassa yhteishenki on aina hyvä, eikä huumoria unohdeta. Viime keväiset Voimistelun SM-kilpailut olivat melkoinen kahden seuran (JNV & JyVo) voimannäyte, joka jäin kaikkien mukana olleiden mieliin. Upeaa oli, että saimme Tasavallan Presidentinkin paikalle ja kehuja häneltä tapahtuman järjestelyistä!

Kisojen ja tapahtumien lisäksi JNV:ssä tapahtuu paljon muutakin. Tarja arvostaa seuran jatkuvaa eteenpäin menevää otetta toimintaan ja sen kehittämiseen. Myös JNV:n saavuttamat meriitit, Sinettiseuran arvo sekä aikuisliikunnan Priima-sertifikaatti kertovat JNV:n laadukkuudesta ulkopuolisille. Seuran elämänkaarellisuus on Tarjan mielestä yksi tärkeä asia: ”Jokaiselle halukkaalle löytyy omantasoinen ryhmä ja halutessaan polkua JNV:ssä voi jatkaa aina eläkeikään saakka niin jumppasaleilla kuin vapaaehtoistoimijanakin.”

Parhaaksi JNV-muistoksi Tarja nimeää ehdottomasti Siriuksen Suomen mestaruuden syksyllä 2009. Alunperin Tarjan oli tarkoitus tuomaroida kyseisissä kilpailuissa, mutta pyysi kuitenkin silloista toiminnanjohtajaa, Laura Virkkulaa tuuraamaan, jotta saa rauhassa nauttia kilpailuista muiden Sirius-äitien kanssa. Koko syksyn kilpailut olivat sujuneet Siriukselta oikein mallikkaasti, joten toivo SM-kullasta väreili jo kannattajajoukkojen mielissä. ”Turussa, Kupittaan urheiluhallissa oli upeaa kannustaa Siriusta ja omaa tytärtään kohti SM-kultaa! Se on ehdottomasti ihanin JNV-muisto!”, Tarja hehkuttaa.

Voimistelun ja töiden ohella Tarjan elämässä ovat viime aikoina puhaltaneet muutoksen tuulet; keväällä Tuulia-esikoinen muutti omaan kotiin ja kirjoitti ylioppilaaksi. Myös Tarja ja Tinja-kuopus muuttivat Tarjan lapsuudenkotiin Hupeliin Tarjan äidin jouduttua vakavan sairauden vuoksi hoitokotiin. Onneksi äiti pääsee vielä usein Hupeliin viikonlopunviettoon. Vapaa-ajallaan Tarja vetää JNV:llä jumppia: Ajattaret, FlowGymnastics ja Aikuinen nainen ovat tulevana syksynä Tarjan tunteja. Kun Tarja tekee korepgrafioita, pääsevät ajatukset keventymään ja murheet unohtuu. Musiikki ja puutarhan hoito ovat myös lähellä Tarjan sydäntä.

Ohjauskokemusta Tarjalle on ehtinyt kertyä jo 30 vuotta! Tarja on ohjannut niin joukkuevoimistelujoukkueita kuin hip-hoppia ja vesijumppaakin. Tarja on kouluttanut itsensä myös joukkuevoimistelutuomariksi ja toimii Voimisteluliiton kouluttajana (50+ ja FlowGymnastics). Tarja nauttii suunnattomasti urheilijatyttärien äitinä olemisesta ja ohjaa Tinjan kanssa yhdessä 9-12 -vuotiaiden jumppakouluryhmää. Tarja haluaa muistuttaa kaikkia palstan lukijoita voimistelun riemuista: ”Annetaan liikkeen virrata. Nautitaan rytmistä, musiikista, tunnelmasta ja ystävistä!”

Syyskuu 2011: Toiminnanjohtaja Emmi

Syyskuussa palstalla esitellään seuran toiminnanjohtaja Emmi Raitanen. Emmi on pian 25-vuotias pitkän linjan JNV:läinen, jonka ura on lähtenyt liikkeelle 2-vuotiaana äiti-lapsi -jumpasta. Toiminnanjohtajan tehtävässä Emmi on toiminut elokuusta 2010 ja reilun vuoden aikana eteen on ehtinyt tulla jos jonkinlaista haastetta ja ilonaihetta. Iltaisin Emmiä tapaa useimmiten Kilpisen koulun liikuntasalissa, jossa on luultavimmin menossa joku Vaniljoiden tai Abeilletin harjoituksista. Oma joukkuevoimistelu-ura alkoi 6-vuotiaana Minnan valmennusryhmästä ja päättyi hetkeksi keväällä 2004 Helinät-joukkueen hajotessa. Emmi siirtyi oman akittiviuran loputtua suoraan valmentajatiimiin ja valmensi Impuls-joukkuetta kaksi vuotta, välillä myös itse joukkueessa voimistellen. Nykyään valmennus keskittyy 16-18 -vuotiaiden Abeillet-joukkueen valmentamiseen. Emmin oma voimistelu-ura sai jatkoa syksyllä 2008, kun Vaniljat-joukkue koottiin jälleen kasaan pienen tauon jälkeen. "Oma treeni on loistavaa vastapainoa työlle ja valmentamiselle voimistelun parissa. Nautin etenkin siitä, kun treenaamaan mennessä paikalle voi vain mennä ilman ennakkovalmisteluja ja suunnitteluvastuuta", Emmi kertoo. 

Jyväskylän Kauppakorkeakoulussa edelleen opiskeleva, gradua vaille valmis maisteri on osannut pitää itsensä kiireisenä siis jo nuoresta saakka. Se onkin ollut hyvää harjoittelua tämän hetkisiä työtehtäviä varten, sillä toimistolla on usein 101 rautaa tulessa samanaikaisesti. Toiminnanjohtajan työssä Emmin mielestä palkitsevinta on se, kun huomaa sen valtavan innostuksen, jota tässä seurassa riittää! Varsinkin kauden aloitukset ovat hyvin palkitsevia (joskin myös kuormittavia), kun huomaa, että salit täyttyvät jumppareista vauvasta vaariin ja innokkaat ohjaajat lähettävät sähköpostia uhkuen uusia ideoita. Myös erilaisten tapahtumien järjestely on mukavaa vaihtelua toimistotyön rutiineihin. Vapaaehtoisten hieno työpanos lämmittää mieltä aina. "Haasteellisinta työssäni on monien asioiden mielessä pitäminen", Emmi kertoo. Välillä myös tuskastuttaa, kun asiat eivät etene itsestä riippumattomasta syystä - tämä tosin johtunee myös kärsimättömästä luonteenlaadusta. :)

Emmi on ollut monesti mukana talkoolaisena kilpailujen ja tapahtumien järjestelyissä. Ensimmäinen tapahtuma on painunut nuoren naisen mieleen: "Olin mukana Hopeaharppaus-työryhmässä keväällä 2005. Tapahtuma järjestettiin Kuokkalan koulun auditoriossa ja asemalle osallistui varmaan hieman yli 10 joukkuetta. Ennen tapahtumaa jännitti hirveästi, ja kun musiikkivehkeet alkoivat reistata, iski kamala stressi", Emmi kertaa päivän tapahtumia. Onneksi kaikki meni loppujen lopuksi oikein mainiosti ja tapahtumassa nähtiin iloisia lapsia esiintymässä. Aseman päätyttyä, Emmi kertoo istuneensa autossa ja tärisseensä, kun stressi purkautui. On onni, ettei nykyään isommatkaan tapahtumat jännitä enää noin kovasti! :)

Paras asia JNV:ssä on ehdottomasti Emmin mielestä se, että jokainen on tervetullut toimintaan ja jokaiselle löytyy taatusti mieleistänsä tekemistä. "On helpottavaa ajatella, että seuran toimintaan tullessa saa varmasti uusia ystäviä, pääsee liikkumaan ja saa hyvän mielen", Emmi toteaa. Emmillekin on kertynyt jo kymmeniä ystäviä seuratoiminnan kautta ja sen vuoksi toimistolla onkin mukavaa olla töissä, kun lähes joka päivä joku kaveri tulee käymään ja kertomaan kuulumisiaan.

Vapaa-ajalla Emmi pitää lukemisesta, käsitöiden tekemisestä sekä ulkoilusta. Kesäisin on mukavaa lähteä vierailemaan mökeillä ja käydä marjassa tai soutelemassa. 

Lokakuu 2011: Lasten temppukouluohjaaja

Tällä kertaa esittelyyn pääsee uusi seuratulokas, Tikan temppukoulujen ohjaaja Heidi Pakkanen. Heidi on 21-vuotias Vierumäen urheiluopistolta valmistunut liikuntaneuvoja. Tällä hetkellä Heidi opiskelee Jyväskylässä fysioterapeutiksi jo kolmatta vuotta. Heidi on ohjannut seitsemisen vuotta, ensin lasten jumppa- ja yleisurheiluryhmiä ja viime vuosien aikana aikuisten ja ikääntyvien liikuntaryhmiä. Nyt Heidistä onkin ollut mukavaa aloittaa taas lasten liikunnan parissa. JNV:n temppukoulujen lisäksi Heidi ohjaa muilla tahoilla kuntojumppia, syväjumppaa ja seniorijumppaa.

Ohjaamisen parhaaksi puoleksi Heidi luettelee liudan asioita: ”On parasta, kun huomaan, kuinka ohjattavat kehittyvät. Etenkin lapsista paistaa liikunnan riemu ja heidän kanssaan on mukavaa kokeilla uusia temppuja ja leikkejä. Lasten antama suora palaute tuntuu kivalta, etenkin kun kuulee, että heillä on ollut hauskaa ja he ovat oppineet tunnilla uusia asioita. Ohjaustyössä on hienoa myös se, että ohjatessaan 'irtaantuu' arjesta ja pääsee heittäytymään hetkeksi lasten maailmaan.” Haasteellisinta Heidin mielestä on puolestaan tuntien suunnittelu siten, että ihan jokaiselle osallistujalle löytyy sopivan haastavia tehtäviä. ”Tunti tulee suunnitella siten, että tehtäviä on mahdollista joko helpottaa tai vaikeuttaa lapsen taitotason mukaan. Näin jokaisen lapsen mielenkiinto säilyy ja kaikilla on mahdollisuus oppia tunnilla uutta, lähtötasosta huolimatta”, Heidi kertoo. Heidi haluaa vielä kehittyä ohjaajana nimenomaan tehtävien eriyttämisen suhteen. ”Aina suuressa ryhmässä ei ole helppoa löytää jokaiselle lapselle sopivan haastavia tehtäviä”, Heidi kertoo. Ammatillisesti Heidi toivoo pääsevänsä kehittymään erilaisten liikuntarajoitteiden tai mahdollisten sairauksien huomioimisessa tehtäviä suunnitellessaan.

Heidi on varsin urheilullinen pakkaus: hän on harrastanut lapsesta saakka kilpasuunnistusta, vaikkakin tällä hetkellä kilpailu on muuttunut lähemmäs kuntoilua. Heidi juoksee edelleen paljon, käy kuntosalilla sekä käy erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla omien ohjauksiensa ohessa. Talvisin Heidin voi bongata lisäksi hiihtoladuilta ja lumilaudan päältä. Muutoin Heidi tapaa ystäviään sekä ajoittain innostuu käsitöistä, jolloin sukkapuikot suihkivat ja villasukkia syntyy kovalla tahdilla.

Heidin mottona on ”ei päivää ilman vahinkoa” (toim. huom.: tekevälle sattuu?) ja hän kertoo olevansa sellainen ihminen, jolle sattuu kaikenlaista hassua. ”Onneksi liikuntatunneilla on vältytty suuremmilta kolhuilta ja vahingoilta, mutta ilman pieniä kommelluksia tulen tuskin koskaan selviämään”, Heidi naureskelee.  

Marraskuu 2011: Kilpa-aerobiccari

Marraskuun kunniaksi palstalla esitellään Tiia Finne, 15-vuotias kilpa-aerobiccari, jonka kilpailukausi on kiihkeimmillään. Tiia on harrastanut kilpa-aerobiccia JNV:ssa pian kaksi vuotta, eikä loppua näy. Lajin harrastaminen on mukavaa, kun kehittymisen huomaa nopeasti ja pääsee itse keksimään ja tekemään omia ohjelmiaan.

Kilpa-aerobic on vaativaa ja korkealla intensiivisyydellä tapahtuvaa liikkumista musiikkiin suorittaen vaaditut, haastavat vaikeusosaelementit. Kilpa-aerobicissa kilpailusarjassa täytyy osoittaa luovuutta täydellisesti integroituna kaikkiin vaadittaviin vaikeusosiin, musiikkiin ja ilmaisuun. Sarja yhdistää elementtejä aerobicista ja voimistelusta musiikin, tanssin ja koreografian kanssa. Kilpa-aerobic kehittää fyysistä voimaa, notkeutta, koordinaatiota sekä äärirajoille ulottuvaa aerobista kestävyyttä yhdessä suorituksessa. Erilaisia säännöissä vaadittavia vaikeusliikeryhmiä ovat dynaamista tai staattista voimaa sisältävät liikkeet, hypyt, tasapainot, notkeusliikkeet sekä erilaiset perusaskelikot. Tiia kertoo, että monesti haastavinta kilpa-aerobicissa ovatkin juuri vaikeat vaikeusliikkeet ja monimutkaiset askelsarjat. Kuitenkin kaikista liikkeistä voi nauttia silloin, kun ne osaa ja oppiminen tuokin Tiialle huikeita onnistumisen elämyksiä! Lempiliikkeikseen Tiia nostaa spagaatipyörinnän ja haarapressin.

Parhaita muistoja kilpauran varrelta edustavat kilpailumatkat kaikkinensa. Tiian mielestä mukavin esiintyminen oli vuonna 2010 JNV:n ”Prinsessa Ruusunen” -satujoulunäytöksessä, jossa kilpa-aerobiccarit esittivät joukkue-esityksen normaalin yksilöohjelman sijasta. Vielä Tiia ei ole päässyt aerobiccaamaan ulkomaille, mutta tulevaisuudessa halu olisi kova päästä haistelemaan myös kansainvälisiä tuulia. Tavoitteekseen kilpa-aerobicissa Tiia on asettanut jatkuvan kehittymisen ja sitä myötä nousun kilpailuluokissa ylöspäin. 

Joulukuu 2011: Pitkän linjan voimistelija

Joulukuussa 2011 ja 95-vuotis Juhlavuoden kynnyksellä esittelemme todellisen seurakonkarin: 72-vuotiaan Anja Roihan, jonka seurahistoriaan kuuluu todella monipuolista toimintaa. Anja vietti viime kesänä kultahäitään. Anjalla on kaksi tytärtä, viisi lastenlasta ja jo kolme lastenlastenlastakin. Omalla esimerkillään Anja levittää liikunnan ilosanomaa kaikille muille: hän käy JNV:n jumpilla 6-7 kertaa viikossa, kuuluu aikuisten esiintyvään ryhmään SunSet Leideihin sekä on mukana Uskollisuuden Killan emännistössä. Muutama vuosi sitten Anja nimettiin JNV:n vuoden kuntojumppaajaksi, eikä ihmekään: taittaahan Anja noin 17 kilometrin (yhteen suuntaan!) jumppamatkan pyörällä. Yhteensä pyöräilemällä kertyy yli 10 000 kilometriä vuodessa. Hiihtäenkin Anja ehtii kartuttamaan noin 1000 kilometriä vuodessa.

Anja on alunperin kotoisin Kajaanista, josta voimisteluseuratoiminta tulikin tutuksi. Anja muutti Jyväskylään vuonna 1967 ja samana vuonna Anja liittyi JNV:n jäseneksi. Voimistelu on siis ollut jo pitkään Anjan elämässä ja se on antanut Anjalle paljon; kunto kasvaa jumpilla kohisten ja monipuolisesti eri lihasryhmiä käyttäen, hyvässä seurassa kertyy väkisinkin hyviä ystäviä, voimistelu tuottaa iloa elämään ja kohottaa itsetuntoa. Lisäksi erilaisten tapahtumien ja näytösten kautta saa upeita ja mieleenpainuvia elämyksiä.

Voimistellen pääsee myös ulkomaille. Anja on ehtinyt käydä kolmessa Gymnaestradassa: Tanskassa (1987), Hollannissa (1991) ja Saksassa (1995). Jokaisesta tapahtumasta mieleen on jäänyt paljon mukavia ja mieleenpainuvia muistoja! Anja on myös oikea talkootyön asiantuntija ja monenlaisia talkoita on tullut tehtyä pitkän JNV-historian aikana: niin voimistelutapahtumissa kuin Naisten Askeleessakin. Esiintymisasut tehdään usein talkolla. JNV:n jäsenyyden alkuvuosina talkoita tehtiin mm. lehtiä jakamalla, pulloja keräämällä ja järjestämällä erilaisia tapahtumia, kuten muotinäytöksiä, kirpputoreja ja tanssiaisia.

Anja on aktiivinen eläkeläinen: hänen arkensa täyttyy voimistelun ja kuntoliikunnan ohessa itämaisen tanssin harjoituksista (1-2 kertaa viikossa) ja esiintymisistä sekä mökkeilystä ympärivuotisesti. Myös neljänkymmenen kilometrin mökkimatka taittuu usein pyörällä. Mökillä Anja käy vuodenajasta riippuen marjastamassa ja sienestämässä ahkerasti, jopa niin, että marjoja ja sieniä riittää sukulaisille ja tuttavillekin. Myös käsityöt kuuluvat Anjan lempiharrastuksiin.

Voimistelutaipaleen alkuajoilta Anja muistaa elävästi Vieno Koskisen (nykyinen kiltalainen) voimistelutunnit. Tunti oli JNV:n viikkotarjonnan ainoa (!). Tunneilla voimisteltiin elävän musiikin tahtiin; joskus Vieno itse säesti, joskus tunneilla oli säestäjänä venäläinen pianisti, jonka kanssa yhteistä kieltä ei ollut. Tällöin pianisti alkoi soittaa jotain kappaletta ja ohjaaja-Vieno keksi musiikkiin sopivat liikkeet ex-tempore -periaatteella. Pian 45 vuoden jäsenyytensä aikana Anja on ehtinyt olla monien ihanien ohjaajien tunneilla ja muistelee heitä kaikkia lämmöllä.

On upeaa, että seurastamme löytyy aktiivisia jäseniä vauvasta vaariin ja muksusta mummoon! Näin suuressa seurassa jokainen löytää varmasti mieleisensä tavan tulla mukaan toimintaan ja pääsee jakamaan omia kokemuksiaan ja osaamistaan sopivassa seurassa. Anja Roiha näyttää loistavaa esimerkkiä aktiivisesta elämäntavasta, jossa varmasti täyttyvät UKK:n asettamat kunto- ja terveysliikuntasuositukset! :)