Muistoja vuosien varrelta -blogi

Juhlavuoden kunniaksi keräämme jäseniltämme muistoja JNV:n historian varrelta. Olitpa sitten lapsi tai jo ikääntyvä, kutsumme sinut kirjoittamaan vapaamuotoisen kertomuksen, joka liittyy JNV-muistoihin tai tapahtumiin. Tarinoita tullaan julkaisemaan pitkin juhlavuotta tälle sivustolle. Liitäthän mukaan nimesi, ikäsi ja yhteystietosi, sillä kirjoittajien kesken arvotaan vuoden lopuksi palkinto. 

Voit lisätä myös kuvan / kuvia juttuusi erillisellä lomakkeella. 

"Noin 15 vuotta sitten JNV:n lippua liehuttaen marssittiin joukkuevoimistelukisojen avajaisiksi sinipunavalkoiset verkkarit päällä. Taustalla soi, ainakin oman seuran järjestämissä kisoissa, ”Tie on auki tähtiin asti”. Idoleitamme, voimistelijaesikuviamme olivat oman seuran Seireenit, Kaksut ja Helinät. Oman kilpailusuoritusvuoron koittaessa jännitys kohosi kattoon, illalla majoituskoulun käytävillä valmisteltiin omia esitysohjelmia, ja voi niitä hulvattomia matkoja bussin takaosassa hihitellen…

Omia JNV-muistoja minulla on vuodesta 1995 lähtien. Eniten niitä on vuosituhannen vaihteessa perustetusta Vaniljat-joukkueesta, jonka historia alkaakin olla jo ennätyksellisen pitkä, naisten havitellessa taas kuluvallakin kaudella kilpasarjojen kärkisijoja… Matkalta on tarttunut mukaan ainakin urheilullinen elämäntapa sekä lukuisia elämyksiä niin esiintymisten kuin arkisen, hikisen harjoittelun kautta. Vaniljoiden mukana myös menin läpi teini-iän, kasvaen ja kompastellen, nauraen ja itkien, opin yhtä ja toista elämästä siinä missä voimistelustakin valmentajieni, mm. Laura Härkösen (silloin myös Luopajärvi), Isa Lemmetyn (silloin Kangas) ja Laura Virkkulan johdolla.

Paljon on muuttunut niin henkilökohtaisessa suhteessani voimisteluun kuin suomalaisessa voimistelukulttuurissa yleisestikin. Valmentajaksi ryhtyminen on tuonut aivan uutta näkökulmaa, ja lisäksi oli mahtavaa palata aikuisemmalla iällä Vaniljoihin. Kuinka loputtomasti voimistelusta voikaan vielä saada irti… Mainitsemani JNV:n joukkueet 15 vuotta sitten raivasivat tietä seuran joukkuevoimistelulle, ja kehitys on ollut huimaa. Onneksi joukkuevoimistelulla on nykyään yhä paremmin tarjottavaa jokaisen taito- ja tahtotason mukaan, kuten JNV:ssä. Tie voi kulkea vaikka sinne tähtiin asti – tai sitten riittää vähempikin. Ehkä lopulta tärkeintä on kasvu: kasvaminen voimistelun avulla ja kasvaminen voimistelijaksi."

"Valssi"

Kulissien takana väliajalla

"Tonava kaunoinen"

"Olen Ritva Aaltokallio, o.s. Raitio, syntynyt 23.11.1938. Aloitin JNV:ssä voimisteluharrastuksen melko pian, todennäköisesti v. 1948 palattuani Ruotsista v. 1946, vietettyäni siellä neljä vuotta sotalapsena. Asuimme silloin silloisen Harjukadun, nykyisen Yliopistonkadun ja Cyganeuksenkadun kulmassa sijaitsevassa rakennuksessa. Siitä olikin lyhyt matka Norssille (silloinen Yhteislyseo), missä harjoituksia pidettiin. Kävimme siellä sisareni Sinikan kanssa. En tarkalleen muista kuinka monta tyttöä voimisteluharjoituksissa kävi, mutta kyllä meitä oli hyvän matkaa toistakymmentä. Opettajamme, Lempi Niemi, oli erittäin innostava ja hän opetti meille myös paljon esitysohjelmia. Silloisia voimistelutunteja säesti usein pianolla Marita Von Markowitz-Deringer. 

Olimme mm. mukana silloisen työväenteatterin lapsiteatteriohjelmissa tanssiesityksin. Teatteria ohjasi silloin Terttu Pajunen-Kivikäs ja hän otti meidät lapset aina innostunein halauksin vastaan. Olimme mukana mm. näytelmässä ”Pikku-Annin seikkailut”, jossa pääosassa olivat Anneli Haahdenmaa ja Olavi Ahonen. Siinä tanssimme sisareni kanssa kahdestaan unkarilaisen tanssin. Myös ”Keinuvalssi” oli ohjelmistossa, en enää muista missä teatteriesityksessä, mutta siinä meitä oli useampia tanssijoita. Lapsiteatteriajalta ovat jääneet mieleen maskeeraushuoneet jossakin näyttämön yläpuolella. Siellä oli aina oma tuoksunsa, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Siellä kiharrettiin meidänkin pienten tanssijoiden hiukset sen aikaisilla piippausraudoilla – jännittävää oli! Vuosittaiset perinteiset voimistelujuhlat pidettiin Valtiontalolla. Sisareni kanssa esitimme myös joissakin näytöksissä ”Menuetin” ja ”Perhosvalssin”. ”Persialaisella torilla” oli myös esitys, joissa meitä oli useita, oli kameli ja ilveilijöitä, persialainen prinsessa, kalifi (minä), kerjäläisiä ym., siis pieni näytelmä ilman sanoja.

Vuoden 1956 suurkisoissa Helsingissä olin mukana. Ennen ”Leidejä” olen ollut useissa esityksissä mukana. Meitä ohjasi mm. Greta Laurio ja Vieno Koskinen. Useat esityksistämme olivat Raija Ihanaisen käsialaa. Eräs suosituimmista esityksistämme oli charleston, jota kävimme esittämässä useissa pikkujouluissa. Muita esityksiä, joissa olen ollut mukana ovat olleet mm. valssi ”Tonava kauinoinen”, ”Bensaa suonissa”, ”Häkkilintu”, ”Vimpaus”, ”Tarjoilijatanssi”, ”Ongella”, ”Vaaleanpunaista shamppanjaa” ym. Nämä kaikki, voimisteluesitysten ja -kilpailujen lisäksi, joissa olen nuorempana saanut olla mukana, ovat olleet erittäin innostavia. Nyt SunSet Leidien kanssa jatkan tätä iki-ihanaa harrastusta ja toivon, että terveyttä riittää tämänkin harrastukseni jatkamiseen."

"Muistoja vuosien varrelta

Olen Karjalan lapsia laulavia jne...

Olen asunut nuorena monella paikkakunnalla. Muutin Jyväskylään vuonna 1947. Kaipasin jotain liikuntaan kuuluvaa ja niin eräs rouva ehdotti minulle, että liittyisin Jyväskylän Naisvoimistelijoihin. Liittyessäni voimistelun pariin, ensimmäinen jumppa oli Seminaarin puistossa olevassa punatiilitalossa ylimmässä kerroksessa, jonne hyvin kuluneet rappuset kävellen veivät perille. Voimistelun opettaja oli "Leila Fredrikson". Jumppaa oli 2 kertaa viikossa maanantaisin ja perjantaisin illalla. Toinen voimistelun opettaja oli "Lempi Niemi", joka piti mukaansa tempaavaa, reipasta liikuntaa. Voimistelua on ollut monessa paikassa, kaikkia en edes muista, mutta meitä reippaita tyttöjä ja naisia vuosien varrella on ollut paljon. 

Olimme ehkä 1950-luvulla isolla porukalla voimistelemassa Saarijärvellä; siellä oli kesätapahtuma, muistakin seuroista oli esiintyjiä ja mukavaa oli! Sitten oli se Naisten Askel, oli paitojen viikkaamista ja itse tapahtuma, joka veti mukaansa reippaita naisia ympäri Suomen. 

Nyt olen eläkkeellä, "kiltalainen", ja käyn edelleen jumpalla tiistaisin Ikivireät-ryhmässä ja jatkan liikuntaa niin kauan kuin kunto kestää. JNV:n jäsenenä olen ollut 1947-2012 ja jatkan edelleen. 

Ilman liikuntaa elämä olisi köyhää. Seuraan edelleen urheilutapahtumia. Nykyisin on nuoria jumppaopettajia. Heille suurkiitos!"

"Miten hyvin muistankaan sen illan ja Norssin vanhan salin 20. lokakuuta 1986! Ohjasin JNV:n pikkutyttöjen harjoituksia itsekin innostuen laukkaamaan ja hyppimään salia nurkasta nurkkaan. Tytöt eivät kummastelleet mutta mukaan sattunut äiti kylläkin. Itse en osannut ihmetellä, sopiiko viimeisillään raskaana olevan harppoa, loikkia tai hypellä. Niin mentiin kuin hyvältä tuntui! Vauvalle kyytiä!

Seuraavana aamuna ei hypityttänyt enää. Pitkän päivän päätteksi syntyi keskussairaalassa ihana tyttövauva. Ilmiselvä voimistelija, ajattelin. Niin tomerasti ääntä käyttävä ja liikunnallinen, huomasin. Väärässä en ollutkaan, sillä nykyään esikoiseni Emmin tapaa varmimmin salilta tai JNV:n toiminnanjohtajan pöydän äärestä."

"Minusta tuli JNV:läinen 4-vuotiaana, kun liityin kevään lopussa Mininuput- nimiseen joukkuevoimistelujoukkueeseen. Valmentajinani oli silloin Joanna Kurppa ja Liisa Immonen. Syksyllä joukkueita kuitenkin jaettiin ja siirryin Minit-joukkueeseen. Nyt olen 7-vuotias ja voimistelen Caramella-joukkueessa. Minun valmentajani ovat Sara Hukkanen, Opri Jokelainen ja Susanne Peltoniemi. He ovat ihania ja valmentavat hyvin.

Minulla on monta joukkueessa monta hyvää ystävää, mm. Maisa, Martta ja Nella.

Tykkään voimistella koska siellä saa tehdä tosi mielenkiintoisia liikkeitä ja on ihanaa lähteä kisamatkoille. Matkoilla parasta on esiintyminen. Jyväskylässä järjestetyissä isojen tyttöjen kisoissa pääsimme kerran esiintymään jopa Suomen presidentille, Tarja Haloselle! Minusta ainakin tuntui siltä, että Tarja piti esityksestämme. Pääsimme myös mitalitytöiksi, eli saimme jakaa mitaleita isoille ja taitaville voimistelijoille. Se tuntui ihan kunniatehtävältä.

Tänä syksynä kävi vähän hassusti, kun olimme kisamatkalla Nokialla. Olimme ehtineet tehdä harkkasuorituksen ja muutama joukkue oli ehtinyt esiintyä oikeasti kun kaikki sähköt pimenivät. Se oli aika jännää, mutta myös tylsää, koska valot eivät tulleet ollenkaan takaisin, emmekä päässeet esiintymään oikeasti. Onneksi saimme kuitenkin mitalit hyvästä harkkaesityksestä.

Muistan pinkin esiintymispukumme hyvin, se oli tosi kaunis. Saimme myös ensimmäistä kertaa vähän meikkiä, se tuntui ihanalta. Myös hiuksiin laitettiin kimalletta. Minulla on kaikki esiintymispuvut muistona tallessa, niitä on jo neljä. Mitaleita taitaa olla jo kahdeksan!

Mukava oli myös Caramellan hämähäkkiteema, jolloin pukujamme koristi musta iso hämähäkki ja musiikkina oli ”Hämähämähäkki” englannin kielellä esitettynä. Hämähäkkipukukuvassa harjoittelen spagaatia. Haluaisin osata sen isona kunnolla.

Nykyisessä Caramellassa on tosi kivaa. Saimme harkkatopeiksemme hienot violetit topit, joiden selässä lukee meidän joukkueen nimi. Siitä kaikki tunnistavat meidät kisamatkoillakin. Kuopiossa meidän esityksemme oli aivan upea, sillä kaikki yleisössä taputtivat kovasti ja saimme hyvän palautteen.

Tulevaisuudessa haluaisin olla hyvin taitava voimistelija koska sitten saisin esiintyä ulkomaillakin ja saisin paljon oikeita mitaleita."